Käänteisosmoosi:
Reverse osmosis / RO:n historia ja kehitys. Käänteisosmoositeknologia
Teknologian periaatteena on kohdistaa käsiteltävään veteen osmoottista painetta suurempi paine ja tuottaa näin vesimolekyylejä, joista epäpuhtaudet on poistettu. Koska käänteisosmoosikalvon (RO-kalvo) reikäkoko on hyvin pieni (0,0001 mikronia), erilaiset virukset, bakteerit ja raskasmetalli-ionit eivät pysty läpäisemään sitä lukuun ottamatta vesimolekyylejä ja liuennutta happea, eli RO- kalvon läpi suodattuva vesi on hyvin puhdasta.
RO-kalvoa koskevaa taustatietoa
Yhdysvaltain hallitus käytti aikanaan myös avaruuskalvoksi kutsutun RO-kalvon kehittämiseen miljardeja dollareita, jotta avaruussukkulat pystyisivät lähtemään lennoille ilman valtavia juomavesivarastoja. Teknologiaa käytettiin aluksi vain laivaston ja avaruusteollisuuden tarpeisiin. RO-kalvoa on alettu kuitenkin käyttää myös siviilivesihuollon tarpeisiin, koska juomaveden laatu on yleisesti heikentynyt. Tällä hetkellä käänteisosmoosiin perustuvia vesiautomaatteja on mm. jo Yhdysvaltain ja Kanadan armeijoiden käytössä. Vesiautomaatista saatava vesi on niin raikasta ja hyvänmakuista, että käänteisosmoosiin perustuvaa menetelmää voidaan pitää tähän mennessä turvallisimpana ja kehittyneimpänä vedenpuhdistusteknologiana.
Tekniikkaa voidaan pitää yhtenä parhaimmista tämänhetkisistä vedenpuhdistusmenetelmistä ja erityisesti RO-kalvokäsittelyä menetelmistä edistyksellisimpänä. Muut puhdistusmenetelmät eivät täytä täysin juomavedelle asetettuja turvallisuus- ja terveysnormeja. Yhdysvaltain viranomaiset ovat todenneet käänteisosmoosiin perustuvan kalvosuodatusjärjestelmän olevan turvallisin vedenpuhdistusmenetelmä ainakin seuraavien 20 vuoden ajan. Waterpost-laitteiden RO-kalvot ovat amerikkalaisvalmisteisia. Tutkimuksissa on todettu, että kun vesi on liian puhdasta, sitä ei pidetä hyvänä juomavetenä. Siksi Waterpost - laitteiden edistyksellinen suodatinjärjestelmä tuottaa puhdasta juomavettä, jossa on samalla tarvittavia hivenaineita ja mineraaleja. Vesi on heikosti emäksistä (pH 7,0 – 8,0) ja vesimolekyylit ovat pieniä ja imeytyvät helposti elimistöön.